sunnuntai 24. elokuuta 2008

Asuminen

Asuminen on tietysti jokaisen jollain tavalla ratkaistava.

Meillä oli ykkösvaihtoehtona oman kodin osto. Mutta niin ei nyt sitten käynyt. Asumme nyt vuokralla.

Olemme useita kuukausia katselleet Etuovesta Hangon myytäviä asuntoja, mutta sopivaa (hinta, laatu) ei ole löytynyt. Yhdestä olemme tehneet tarjouksen, mutta olemme vielä kaukana myyjän haluamasta hinnasta. Katsotaan miten tuo asia etenee.

Vuokra-asunto löytyi viime hetkellä. Koulutoimistosta soitti sihteeri ja kertoi, että siellä on pari naista, joilla olisi asunto vuokralla. Erinäisten vaiheiden jälkeen vuokrasimme kyseisen asunnon. Asunto on kalustettu (tavaramme ovat vielä kaupungin varastossa, laatikoissa), mutta koska kyse on kesäasunnosta, ovet ovat talviasumiseen soveltumattomat. Katsotaan nyt, kuinka suuri sähkölaskusta lopulta muodostuu, olemmehan saunomisenkin osalta eläneet suuressa vajauksessa, joka on otettava takaisin joka iltaisella saunomisella...

Ihmettelimme, miksi yläkerrassa oleva suihkun viemäri ei vedä. Olin juottanut sille jo kaksi pulloa Putkimiestä, mutta vesi vain tuli lattialle. Lopulta työnsin käteni suihkukaapin alla olevaan viemäriin ja sieltähän se tukoksen syy löytyi: suodatin (sellainen verkko, jonka tarkoitus kerätä hiuksia jne.) oli "kuivunut", eikä päästänyt vettä läpi. Pesin suodattimen ja sen jälkeen on vesi virrannut iloisesti.

Loma-asunnon puute on myös se, että kaappitilaa on niukasti. Niinpä joudumme osaksi säilyttämään vaatteita matkalaukuissa. Yksi huone asunnosta on varattu varastoksi.

Mutta kotimme on n. 300m kauniista merestä. On kiva lähteä kävelylle tai pyöräilylle meren rantaan. Se tuntuu niin kuin aika kivalta, kun sitä vertaa Istanbulin betoni/asfaltti viidakkoon, jossa myös teimme kävelyretkiä.

pm

6 kommenttia:

Kemal kirjoitti...

Hienoa! Olipa kiva yllätys, että tuuma paluumuuttajan blogista konkretisoitui näin sutjakkaasti. Me tulevaisuuden paluumuuttajat (JHS) tulemme suurella mielenkiinnolla seuraamaan kuinka tässä käy. Paluu noin monen vuoden jälkeen Suomen kamaralle on varmasti aikamoinen muutos. Sanotaan, että kulttuurishokki on joskus jopa kovempi kotimaahan palatessa, kuin vieraaseen kulttuuriin asettuessa. Kotimaahan palaava luulee tulevansa tuttuun ja turvalliseen, mutta ehkä huomaakin, että moni asia onkin eri tavalla kuin silloin kauan sitten kun ulkomaille lähdettiin. Aikakin saattaa kullata muistot. Tsemppiä paluumuuttajalle ja paluumuttajatarelle kuten myös paluumuuttajapojille. Mielenkiinnolla odottelenuusia kirjoituksia ja käänteitä tähän prosessiin liittyen. (KV)

Mine kirjoitti...

Hei! Taisin minäkin löytää lempiblogini täältä. Itseäni kiinnostaa mm. se, kuinka Suomi ja suomalaiset ottavat paluumuuttajan vastaan - löytyykö samanhenkistä sosiaalista seuraa, lapsille kavereita, harrastepaikkoja, seurakuntayhteyttä jne? Kuinka näette nyt itsenne - oletteko suomalaisia vai puolisuomalaisia, jotka kaihoaa aina jonnekin? Onko Suomi muuttunut vuosien myötä? Mikä asia ihastuttaa ja vihastuttaa? Kuinka kotoutuminen sujui ja milloin Hangosta tulee oma kotipaikka? Onko Suomi kallis maa ja riittääkö rahat, kun kotia alkaa ostelemaan nelikymppisinä? Olisikohan tässä alkuun? Hyvää tuulta paluumuuttajille!

Mari kirjoitti...

Täällä uusi blogin tarkka lukija. On tavattu siellä Istanbulissa noin puolen vuoden ajan syksyllä 2001 :-). t. Mari

Unknown kirjoitti...

Kiinnostaisi kovasti, minkä kokoinen tämä väliaikainen asuntonne on? 60 vai 100 neliötä?

Kiva tuo merenranta! Satuhan sitä kovasti kaipasi!

Miten on suomalainen koulu alaknut maistua täkäläisen jälkeen? (PS)

Paluumuuttaja kirjoitti...

Meidän väliaikainen asunto on 141m2, eli ihan kivan kokoinen. Vuokra on keskimäärin 1000e, keksimääräinen tulee siitä, että maksamme aluksi yli tonnin, mutta se laskee kuukausittain 100e, ei valitettavasti ihan loputtomiin. Tämä on kaunis, muutama vuosi sitten remontoitu vanha (1800-luvulta) rakennus. Täällä on kaikki mukavuudet, joita voi toivoa: sauna, pesukone, kuivain, astianpesukone jne. Kiva asunto, jossa voimme tarvittaessa viipyä toukokuu 2009 asti.

Paluumuuttaja kirjoitti...

Meidän väliaikainen asunto on 141m2, eli ihan kivan kokoinen. Vuokra on keskimäärin 1000e, keksimääräinen tulee siitä, että maksamme aluksi yli tonnin, mutta se laskee kuukausittain 100e, ei valitettavasti ihan loputtomiin. Tämä on kaunis, muutama vuosi sitten remontoitu vanha (1800-luvulta) rakennus. Täällä on kaikki mukavuudet, joita voi toivoa: sauna, pesukone, kuivain, astianpesukone jne. Kiva asunto, jossa voimme tarvittaessa viipyä toukokuu 2009 asti.